Onnen hetki

Juuri nyt on ihana hetki: Olemme kaikki yläkerrassa, minä koneella, koirakin taas meillä. Iskä soittaa haitaria ja laulaa, ja aluksi Liisi jäi kuuntelemaan ja seuraamaan katseellaan toimitusta. Nyt hän laulaa mukana, ja nauraa välillä.

3,5 kuukautta vanhan ihmisen laulu on aika ihanaa kuultavaa.

Maailma on vaarallinen

36 tunnissa, yhtäkkiä, maailmasta tulikin tosi vaarallinen paikka.

Olen aina aikaisemmin vähän hymähdellen seurannut leijonaemoäitejä, jotka uskovat pienenkin yskähdyksen olevan kohtalokasta. Äitejä, jotka eivät usko lastaan kenenkään syliin, tai ainakin vahtivat koko ajan ettei mitään pahaa tapahdu. En ole tuollainen äiti, toivon ainakin hartaasti, mutta jotenkin voin jo ymmärtää.

Esimerkki 1: uudenvuodenaattona en uskaltanut mennä päiväkävelylenkillä vaunujen kanssa satamaan, koska pojat ottivat förskottia rakettien paukuttelussa. "En halua, että raketti lentää vaunuihin", ajattelin. No, jossain Keski-Suomessa se sitten lensikin, mutta ei onneksi meillä.

Esimerkki 2: Talomme lämpiää vain puilla. Muutaman katkonaisen, huolen täyttämän yön jälkeen soitan tätä nykyä aina miehelle ja ikään kuin varmistan, että voin laittaa pellin kiinni. Meillä on häkävaroitin, palovaroittimia, sammutin ja mies selittää minulle kärsivällisesti aina tarpeen vaatiessa uudelleen, miten uuni toimii. Mutta entä jos kuitenkin, ja kun vauva on niin pieni ja häkä on niin salakavalaa...

Esimerkki 3: Lumeton talvi antoi kolme mahtavaa päivää, kun pääsimme luistelemaan pitkin poikin järven jäätä. Juuri ajokortin saaneet pojat tulivat testaamaan rantaan, kestääkö jää autoa. Voi ei! Ensin ärsyynnyin, mutta lopulta kuulin itseni huutavan huolestuneesti: "Olettehan pojat varovaisia, näyttää niin hurjalta.."
Pojat vastasivat ystävällisesti, melkein jo odotin vastaukseksi "kyllä täti" tai jotain. Tuollaista tätikäytöstä en ole koskaan aikaisemmin harrastanut.

Tämä on ollut aika rankkaa huomata. Hormonit tekevät kaikenlaista. Eikä (tunne-)elämä ole enää koskaan entisellään.

Maailma on paikoillaan

Turvallisuus tulee pienistä asioista: tutuista äänistä, tunteesta, että asiat eivät ole muuttuneet.

Ennen joulua tapasimme pienen pikkujoulun merkeissä kahden ystävän kanssa. Imetin Liisiä makuuhuoneessa, ja olohuoneesta kuului astioiden kilinää, lasten ääniä, kavereiden ääniä. Tuntui uudelta, ja samalla tutulta ja turvalliselta. Molempien kaverien kanssa olemme tunteneet yli kymmenen vuotta, nyt meillä kaikilla on lapsia. Pysyvyydestä tuli turvallinen olo.

Joulupäivänä me kaikki sisarukset keräännyimme vanhempien luo. Liisin ensimmäinen joulu, minun ensimmäinen jouluni äitinä sisarusten, heidän vaimojensa, lasten ja tyttöystävien keskellä. Parhaillaan meitä oli 18 pienen puutalon uumenissa. Tuntui siltä, että maailma on järjestyksessä ja kohdallaan: siskonpedit lattialla, tuttua puheensorinaa ja naurua, syömistä ja lasten villiintymistä. Rakkaat mies ja lapsi mukana.

Nyt sain omassa kodissani kokea saman. Ystävät kaukaa tulivat makuupusseineen, ja teimme yhdessä ruokaa. Kuinka onnellista!