Joulukortit

Laitoin viime vuoden joulukortit hyvään talteen. Yläkerran ison huoneen lattian alle, purujen sekaan.



Lattian alle jäi hyvä kokoelma 1950-60-70-lukujen lehtiä. Myös viime vuoden Ikean kuvasto ja jotain tämän vuoden aikakauslehtiä. Sekä tietenkin viimeisimmät sanoma- ja paikallislehdet.

Ikkunan takaa

Pahoittelen, että päivitys on ollut edelleen niin laiskaa. Kuvaaminen ei innosta, kun valoa ei ole. Lasten rytmit ovat nyt sellaiset, ettei omaa aikaa juuri jää.

Mutta palatkaamme aurinkoon ja valoon. Leikkimökki valmistui sitten kuitenkin lopulta juuri ennen lasten synttäreitä.



Verhot Ikean kankaasta.



Koristeen olen tehnyt noin 15 vuotta sitten ollessani koulunkäyntiavustajana, yhdessä oppilaiden kanssa. Äiti on säästänyt sitä kaikki nämä vuodet. Sekin löysi paikkansa vihdoin.



Vauva nukkuu Liisin maalaaman seinän vieressä.



Leikitty on. Tein avohyllyn yläkerran jämälattialankuista. Hyllynkannattimet ja pikkunaulakon olen ostanut kauan sitten jotakin tarkoitusta varten. Nyt aika on ajanut niistä ohi.

Pimeys

Pimeys humahtaa päälle kuin musta säkki. Lähdin illalla pyörällä liikkeelle, ja oli lähes mahdotonta nähdä tietä. Taskulamppuja inhoan.

Kuvat ovat ensimmäisistä pakkaspäivistä, kun rantaan kehittyi koirankestävä jää. Nyt sitä ei enää ole.







Odotan ja toivon kovasti, että tänäkin talvena päästään luistelemaan jäälle. Se ilo tästä leudosta lumettomuudesta on.

Syksyn kuvia

Juhlat


Lapset täyttivät syksyllä 3 ja 1. Juhlat kestivät vajjoota kolme viikkoa. Viirinauha on vieläkin ruokailuhuoneen katossa, se toimi samalla vieraskirjana.

Puistossa



Rakastan puistonpenkkejä. Joskus tästä penkistä tulee Tukholma mieleen, siitäkö kenties että se on ostettu Ikeasta. Penkki muuttaa kohta eteiseen tuon alakuvassa näkyvän lipaston tilalle. Ja minä pääsen ensi viikolla Tukholmaan, jee!

Leikki



"Me ollaan pallomeressä!"

Valvoo

Valvotaan. Hampaita, nuhaa, yöimetyksen lopettamista, pikkiriikkistä omaa hetkeä ennen unta, joskus jopa epämääräistä vaeltelua blogistaniassa.

Blogi ei päivity kun ei saa kuvattua oikein mitään tai varsinkaan siirrettyä koneelle.


Puuhastelun pitää olla pientä ja nopeasti valmistuvaa. Kuten kukkasten virkkaaminen. Olen opetellut sen tänä syksynä. Ja ihme kyllä - kukkien tekeminen on helpompaa kuin patalapun virkkaaminen! En koskaan saa pysymään silmukkamäärää samana, ja reunat kiemurtelevat.



Nämä kukat päätyivät lapsen liiviä koristamaan, se kun tuntui olevan niin tylsä ja tasainen. Jäivät vaan jotenkin myttyyn, siihenkin on varmaan olemassa omat niksinsä. Vaan kohtahan tuo on liivikin pieni, kainaloista jo puristaa.

Kaunista lasia

En ole viime aikoina kirppiksille ehtinyt. Ei sen puoleen, tuntuu etten ehdi paljon mitään muutakaan.

Perjantaina onnisti. Ihan älyttömän kauniit, käteen sopivat tukevat lasit. 6 kappaletta kympin, ei siis mitenkään erityisen halvat mutta pakko oli saada. En tiedä, ovatko Riihimäkeä kuten myyjä oli lappuun raapustanut. Ei mitään väliä.

Vanhat pullot kartuttavat ikkunan välissä olevaa pullokokoelmaa. Entinen omistaja oli sen aloittanut, jatkamme perinnettä.

Väriä!

Nyt loppui kevyt kokovalkoisuus. Väriä elämään!

Minä, joka en yleensä ole kotonani murrettujen värien maailmassa, kiinnitän huomioni kaikkeen sellaiseen. Syksy on herkullisen vihreä, liila, oranssi, keltainen.

Kannoimme naapurin riihestä olohuoneeseen vanhan petroolinsinisen sohvan, joka oli talossa ostettaessa. Tuolloin se ei kuitenkaan sopinut oikein mihinkään.



Nyt se tuntuu sopivan. Ensimmäiseen opiskelijakämppääni ostettu riisipaperivalaisin lähti myös, ja tilalle tuli vanhan tavaran kaupasta löytynyt kattokruunu. Hankin sen oikeastaan yläkertaan tulevaa vaatehuonetta varten - ajattelin laittaa garderoobissa ihan överiksi kun vihdoin sellaisen saan - mutta näyttää, että siihen menee vielä aikaa. Olkoon siis olohuoneessa, eikä se nyt siinäkään ihan huonolta näytä.



Sairaalasängyn tyynyt saivat päälleen herkullisen syksyväristä Marimekkoa. Pikkutyynyille tein päälliset kahdesta halpishuivista, jotka jäivät käyttämättä.

Kuvat eivät ole nyt oikein ole onnistuneet. Luonnossa näyttää jotenkin paremmalta. Siis tältä.

Kesäelämää

Täällä ollaan. Tauko venähti pitemmäksi kuin ajattelin. Kesät ovat semmoisia. Paljon kaikkea sellaista mitä ei yleensä.

Kuvissa vähäiset käsityösaavutukseni viime ajoilta. Hamonen kirppikseltä löytyneestä pöytäliinasta. Matalan lautasen kokoinen reikä keskelle ja sitten vähän käännellään ja kuminauhaa. Tuskin kestää lähempää tarkastelua ja puettava päälle yläkautta, mutta ihan jo pidetty.



Ostin pätkän valmiiksi pussitettua Marimekkoa, ja kotona huomasin että se onkin markiisikangasta. Ihan hyvä kassi tuli, mutta vieläkin vähän liian pieni uimahallireissuille. Kirjastokassi siis. Maatuska on kankaanpalasta, josta tuskin tulee koskaan mitään isompaa. Olen leikellyt kuvioita ja tehnyt maatuskapehmoja.

Ilta-auringossa

Suoraan myllystä

Kaikkia viljalajeja speltistä lähtien. Parin kilon, viiden kilon ja kymmenen kilon pusseissa. Ryynejä, jauhoja, rikottuja ja kokonaisia. Kotiin kuljetettuna. Hinnatkin kohdallaan.

Heikkoina hetkinä kun kaipaan kaupungin kahviloita, ajattelen että meillä on tällä seudulla mylly. Kun maistaa heidän kaurahiutaleitaan, ei eloveenaa kärsi enää syödä.

Eräänä aamuna hän tajusi olevansa prinsessa.

Tyhmä, laiska ja saamaton

Operaatio katon hiominen, pohjamaalaus ja maalaus. Nosturi pihassa. Mies raataa. Työ etenee hitaasti, sillä samalla on korjattava räystäitä. Talkoitakin tulee olemaan, mutta pääasiassa homma on omilla harteilla.

Ja tuolta minusta sitten tuntuu. Joka päivä ajattelen, että teen oman osuuteni ihan varmasti lasten ja kodin hoitamisessa. Mies arvostaa ja sanoo sen.

Huh ja valivali. Tiesin kyllä tämän ennen remontin aloittamista. Onneksi näin ei eletä ikuisesti.

Lapsi osallistuu remonttiin niin paljon kuin vain kaksivuotiaan on mahdollista. Hän esimerkiksi otti itse vasaran käteen ja paukutti nauloja leikkimökin seinään. Ei olisi tullut mieleen alkaa opettaa.

Lisää punaista

Nopea käväisy lähetyksen kirppiksellä. Neljä punavalkoista kappaverhoa jokin ompelus mielessäni. Ja pikkupojalle paita, vielä ihan liian iso. Sisko sai silitysraudan leikkimökkiin, yhteensä 3,50.

Verhojen takana

Vilskettä, sukulointia, hellettä. Ei tässä ole malttanut pysähtyä kuvaamaan juuri mitään, varsinkaan eteistä. Mennään siis näillä kuvilla mitä on.

Oli juhlava hetki, kun lähes kaksi vuotta paikallaan olleet verhot revittiin alas. Nyt niiden paikalla on tämä paneeliseinä, yläkerran portaat ja porraskomero. Portaiden alla on tilaa, komeroon mahtuvat rattaat ja urheiluvaatteet. Keskenhän se on tietenkin vielä, mikäs täällä nyt valmista olisi.



Mies rapsutteli eteisen ja olohuoneen välisen oven alkuperäiselle, vihertävälle maalille. Kulunut pinta on niin kaunis! Se saa jäädä juuri tuollaiseksi. Lattiasta tuli perinteisen harmaa, se maalattiin perinnevärikartan Permolla.



Olohuoneen puolelta ovi näyttää tältä.



Jotain piristystä piti keksiä. Ulko-oven sisäoven sisäpuolesta (!) tuli sitten kirkkaanpunainen. Tykkään siitä todella paljon. Vaikka ovi on korkea ja iso, punainen väri ei hallitse eteistä liikaa koska se ikään kuin jää selän taakse.

Tuo sisäovi piti teettää puusepällä, kun muutimme taloon. Ja punainen on väri, josta en ilmeisesti pääse koskaan eroon. Olen lopettanut taistelun. Jostain se aina tulee.



Eteisen ruskea lipasto saa lähteä kun esikoisen vaatesäilytys saa pysyvän paikan. Ikkunan alle havittelen jonkinlaista penkkiä.

Olen todella tyytyväinen, koska vielä keväällä eteinen näytti tältä:

Leikkimökki

Ihan ensin leikkimökki näytti tältä. Lapsi ihan itse halusi pestä lattian ja haki kastelukannusta ämpäriin pesuvettä.



Näkymät ovelta.



Ja sitten alkoi maalaus.



Lapsi ehti maalata kaikki seinät kun äiti vasta vähän kattoa.



Sitten pestiin lapsen kasvot lakkabensiinillä. Olisikohan pitänyt soittaa myrkytyskeskukseen. Ei nyt ollut mitään Uulaa tämä maali, vaan jämiä sieltä täältä. Mutta ekologistahan sekin on, ei mene hukkaan.



Aika lailla samalle mökissä näyttää edelleenkin.

En ole saanut irrotettua mistään ylimääräistä puolta tuntia, edes varttia, jotta saisin maalattua loppuun sen mitä maalaan. Kaadun sänkyyn lasten kanssa, havahdun puoli yhdeltä ja jatkan unia hampaita pesemättä. Karhunpoikanen sairastaa korvakierrettään yö yön jälkeen, kuurit eivät auta. Mies korjaa räystäitä ja savupiippua ja yrittää olla kuulematta, kun lapset ja äiti rämpivät yhdessä eteenpäin.

Huh. Kaiken lisäksi olen ottanut aivan surkeita kuvia uudesta eteisestä. Korjaan tilanteen. Haluan esitellä sen.

150.

Tämä on 150. blogitekstini. En olisi syksyllä 2006 arvannut, että tähän asti päästään. Ja miten elämä on vienyt - aloittaessani olin viimeisilläni raskaana, tietämätön kaikesta upeasta ja raskaasta ja upean raskaasta, mikä on edessä päin.

Meni ainakin vuosi, ennen kuin uskalsin tehdä tästä bloggaamisesta edes jotenkin julkista. Mutta nyt en siitä enää luopuisi - jos teitä ihania kommentoijia ei olisi, tuskin enää tulisi päivitettyä koko blogia. Kiitos siis teille!




Viikonloppuna haimme lapsille leikkimökin. Äiti toteutti lapsuuden haaveensa.

Hellepäivän muisto