Stereotypia

Tämä kaikki on niin tyypillistä, että oikein huvittaa. Juuri tällaista ajattelinkin etukäteen, enkä voinut kuvitella omalle kohdalleni.

Olen äitiyslomalla, tunnen itseni lihavaksi ja mieleen on hiipinyt pelko, että alan muuttua näkymättömäksi. Taistelen Kelan kanssa ja valitan heidän päätöksistään, puhun pääasiassa vain lapsestani. Pohdin äitiyttä, suhde omaan äitiin on muuttunut. Vauva-aikaan ajoittuu asunnon vaihtoa ja remonttia. Turhaudun välillä neljän seinän sisällä, toisaalta mitään parempaa ei olekaan. Lapseni on maailman paras ja taitavin ja kaunein, herkistyn kun ajattelen häntä. En voi olla hänestä erossa hetkeäkään.

Enää puuttuu, että miehen kanssa menisi jotenkin huonosti. Onneksi, luojalle kiitos, niin ei ole käynyt. Ainakaan vielä. Ikävöin häntä, rakastan, haluan. Ei ole mitään parempaa kuin saada olla kolmestaan rauhassa.

Asia

On löytynyt unelmien talo. Se, mitä on käyty kaukaa ihailemassa ja haaveilemassa. Minkä ei koskaan olisi voinut kuvitella toteutuvan. Mutta kyllä, se on meidän. 1930-luvulta paikallaan seissut lujatekoinen talo, sahanomistajalle rakennettu, konttori ja kaikki. Ja ranta. Ja rantasauna. Ja pieni saari! Ja paljon lainaa ja tekemistä loppuelämäksi.

Romskut vaihtuivat Talotohtoriin, ja netissä surffataan nykyään vain perinnerakentamisen sivuilla. Keittiön suunnitelu alkoi suorastaan ahdistaa, kunnes ajattelin, että en elämässäni olisi voinut kuvitella tämänkaltaista mahdollisuutta. Tällä viikolla kaivinkone mylläsi pihamaalla virittelemässä tarpeellisia putkia, ja minä keitin työmiehille kahvia. Taas kerran ajattelin, että olenko minä tässä? Tapahtuuko tämä minulle? Miten minä tähän olen joutunut?