Aartehia

Vintistä hiekan sisästä löytyi tämä tikkuaski.



Nämä olivat huolella tehtyjä silloin ennen.





Ja Kerhoa.



Tämä ihan klassikko: laskelmia Kerho-askin kanteen.





Kannessa lukee "Minulle" ja "Sallille". Salli asui talossamme ilmeisesti viimeisenä. Olemme päättäneet, että jos meille tulee joskus kissa, sen nimi on Salli.

Viime viikko

Alkuviikosta vielä käveltiin pellolla ja järvellä hangenkuorilla toppahaalarit päällä. Lapsi kävi mummon kanssa potkuttelemassa jäällä monena päivänä.

Maalattiin kattolautoja. Kannettiin risuja. Käytiin synttäreillä. Lauantaina yritettiin vielä tehdä lumikakkuja, vaikka helpompi oli siirtyä hiekkaan.

Tänään syötiin ensimmäiset retkieväät rannassa. Ihan kevät.

Luopumista

Teen hiljaista luopumistyötä tästä näkymästä:


Jyhkeä kuusiaita suojaa pihaamme näkymästä tielle. Ennen kuin uskalsimme edes haaveilla talosta ja kuljimme vain lenkillä talon ohi, kuusiaita antoi paikasta aika salaperäisen vaikutelman. Mitä tuon aidan takana mahtaa olla?

Kun saimme ostaa talon, iloitsin aidasta lapsen puolesta. Näin silmissäni kaikenlaiset menninkäisleikit suurien runkojen katveessa. Oravat asustavat oksistossa, varmasti myös linnut.



Kaikkea ei voi saada. Aita varjostaa pihan parasta osaa niin ettei siellä ole aurinkoista kuin ihan myöhään illalla. Tuulensuojaa kuuset eivät tuo.

Tuntui hyvältä, kun keksimme, että sahuutamme puista lautoja piharakennusta varten. Itse rakennus tulee todennäköisesti kuusiaidan paikkeille. Elämä jatkuu.

Remontti

Yläkerrassa on aloitettu remontti. Jee!

Tällä hetkellä siellä näyttää tältä. Talomme on rakennettu 1930-luvulla, mutta yläkertaa ei ole koskaan rakennettu valmiiksi. Sieltä puuttuvat eristeet, yläpohja ja lattiat. Väliseinät ovat periaatteessa olemassa, ja niiden mukaan yläkerrassa on kolme huonetta ja neljä komeroa. Ovet ovat olemassa.



Ihailemme entisaikojen timpureiden työtä joka päivä.



Jätämme kattoparrut näkyviin ihan sellaisenaan. Myös "tiiliboordi" jää muuriin näkyviin. Sen paikalla oli lautakehikko täynnä hiekkaa paloeristeenä. Isäni lapioi hiekkaa pois puoli päivää. Nyt sitä ei enää rapsahtele alakertaan, kun ovi paukahtaa kiinni.



Purujen seasta on löytynyt aarteita, erityisesti vanhoja lehtiä.



Tuntuu aika huikealta nähdä rakentajien käden jäljet, ihan konkreettisesti.

Tuuli, tuulempi, tuulin

Pidän sateesta. Rakastan talvipakkasta. Nautin auringonpaisteesta, helteestäkin. Kestän ukkosmyrskyt ja joskus sisällä lämpimässä nautinkin niistä.

Mutta tämä tuuli. Siinä on jotain pelottavaa ja arvaamatonta. Se tuntuu luonnonoikulta, meidän tekojemme seuraukselta, selittämättömältä. Hyväksyn tuulen Tukholmassa, Vaasassa, Helsingissä ja muualla meren äärellä. Mutta täällä sisämaassa - hui!

Tuuli kaatoi pihassa lastenvaunut. Onneksi lapsi ei ollut kyydissä. Ei tee yhtään mieli ulkoilla.



Mutta tuuli tuo nähtävästi kevään. Ja uudet puuhat, niistä myöhemmin.

34

Syntymäpäiväni on usein pääsiäisen aikaan. Myös mieheni on syntynyt kevätpuolella. Aluksi tuntui hassulta, että molemmat lapsemme ovat syksylapsia.

34 kyllä tuntuu jo ihan aikuisen ihmisen iältä. Jotkut näyttävätkin ihan keski-ikäisiltä - ja minä olen ihan samanlainen kuin ennenkin!

Oli upeaa, kun oma lapsi lauloi Paljon onnea vaan. Paljon mieluummin olen 34 kuin 20.


Hyvää pääsiäistä!

Uusi ystävä

Kaikenlainen möyriminen, ryömiminen ja hyppiminen on esikoiselle hyväksi. Jo pitkään meidän on pitänyt ostaa säkkituoli näitä asioita varten. Ajatus säkkituolista ei vaan ollut yhtään houkutteleva.



Mutta löytyihän se kunnollinen ja sopiva viimein. Ja tämä kelpaa nyt ihan kaikille. Tämän seurasta kilpaillaan. Enää en antaisi pois.