Kummitusten ilta

Hui!

Olen nukuttamassa lasta, joka ei nyt taas haluakaan nukahtaa omaan sänkyyn vaan isoon sänkyyn äidin viereen. Yhtäkkiä tuntuu, kuin joku jyskyttäisi oveen, monta kertaa. Lapsi sanoo: "isi tulee", minä sammutan nopeasti lukuvalon ja yritän kuikuilla ikkunasta terassille. Ei ketään. Koira ei inahdakaan, mokoma vahti.

Ketään ei näy missään, eikä meidän tämänhetkinen kammottava tunnistinpihavalokaan syty. Arvoitus. Lapsi itkee, osaako hän jo säikähtää noin? Äiti yrittää olla turvallinen ja liki. Lopulta lapsi nukahtaa omaan uuteen sänkyynsä, kun äiti ensin puhaltaa jalkoihin.

Mies on töissä, ja piti turvallisuuden vuoksi pukea hänen kylpytakkinsa ylleen. Ja avata suklaalevy. Ja ne pihavalot on saatava.

Puputanssi

Tämä tyttö marssii maantietä pitkin



kinkkaa konkkaa kivitietä pitkin



pyörii näin ja pyörii noin



minä annan suukon aina kun voin.

Tämä äärettömän suosittu aamutanssilaulu on mainiolta Vauvan vaaka -levyltä. Toinen kertakaikkisen hykerryttävä ja aito on Kiekkumarallaa. Ai että voi kamu kuulostaa hyvältä!

Juuri nyt musiikkielämää. Teen itselleni synnytyssettiä: Amelieta tietenkin, Jukka Leppilampea, Sir Elwoodin Viimeinkin, Angelique Kidjoa, Miriam Makebaa. Tältä reissulta puuttuu Jussi Björling, mutta sektiossa tuskin pääsee sukeltamaan musiikin maailmaan muutenkaan. Toivon todella, että tällä kertaa kuulisin vauvani itkun.

Lisää ikkunoita

Olohuone.



Vessa. Ikkunassa Kilpeä hääkutsustamme. Pöytänä vanha Singer, ehkä joskus pääsee kunnolla kuvaan.



Sivuovi.

Pikku hiljaa

Ensimmäiset pikkuruiset potkupuvut ovat kuivumassa. Niin pientä, niin valkoista. Vintissä sahanpurujen keskellä oli monta laatikollista vauvanvaatteita - vastahan ne sinne vein.

Äippä kävi hoidattamassa kulmakarvat ja elefanttijalkojen takia lymfahieronnassa. Tänään haetaan vihdoin sänky. Hempeänvihreät villasukat valmistuivat eilen. Esikoisenkin mahassa vauva potkii.

Kyllä tämä tästä.

Jääkaappirunoutta

Tämä sai minut itkemään:

Kun itseäni en yöstä erottanut,
jo tunsin sinut minussa.
Nyt kun aamun ympäröi meidät
varjelen sinua, valoa varjossani.

Se lukee luomumaitopurkissa. Synnytykseen on aikaa vajaat kaksi viikkoa.

Kesätulet

Tämä kaunokainen on temppuillut koko kesän. Talvella aamupuurotulet syttyivät helposti, nyt viime kuukaudet olen taistellut joka aamu. Siis niinä aamuina, jolloin olen viitsinyt edes yrittää.

Tämä 1930-luvun Kotiliesi on samanlainen kuin talossa oli ollut aikoinaan. Se vanha alkuperäinen nököttää nyt koivun alla grillipaikan lähellä. Edellinen omistaja oli laittanut keittiöön Tulikiven pienen hellan, jossa ei oltu monia tulia pidetty ennen kuin ostimme talon. Meidän ei tarvinnut edes keskustella - se nakuteltiin kivi kiveltä pois.

Kohta luulisi tulienkin taas syttyvän. Ei tullut kesää tänä kesänä.



Kuva on kamala, sillä järkkärikamerassa on jotain vikaa ja pitää laukoa pikkudigillä.

Äidin rakkautta

Olen jo päässyt aika lailla yli säälin tunteesta pientä suloista esikoistani kohtaan, joka ihan pian joutuu luopumaan ainokaisen asemastaan. Edelleen mietin kuitenkin tunne-elämän temppuilua: Kun lapsia on kaksi, kasvaako äidinrakkauden määrä? Kun tuntuu, että aika lailla ollaan nupit kaakossa jo nyt. Miten voi pystyä rakastamaan kahta lasta yhtä paljon, siis näin paljon? Ja entä jos lapsia on kolme tai neljä.. tai yhdeksän, kuten ala-asteen aikaisella koulukaverillani.

Ja miten sitä rakkautta voi riittää vielä miehelle, saati muille läheisille? Mitä, jos minussa ei olekaan sitä riittävästi?



No, kohta se selviää. Kuvassa Liisi retkellä vilkkulenkkareissa. Taustalla kotimme.

Herran kukkarossa

Näkymät keittiön ikkunasta, alempi ilta-auringossa. Kun maanviljelijä on pellolla töissä, tuntuu kuin hän ajaisi traktorilla ikkunasta sisään.

Ystävä lähetti hienon luutun. Ei henno käyttää.

Pesänrakennusvietti on hurjimmillaan. Koko loppuviikon olemme raahanneet huonekaluja eestaas. Uutta sisään, vanhaa ulos. Ensin sai lähteä vanha sohva, ja tilalle tuli miehen dyykkaama sairaalasänky.



Viimeinen joulukoristekin sai kyytiä - johan se on kohta aika alkaa viritellä uudestaan.



Ei tyydytä vielä, ei. Hoitopöytä on vielä pihalla raaputettavana ja maalattavana, ja pian saamme esikoisen sängyn yhteiseen makuuhuoneeseemme. Varsinainen makuusali.

Jokin häikkä täällä blogspotissa. Kuvia ei saa liitettyä ollenkaan, paitsi nyt kaksi päivää myöhemmin.

Saavutuksia

Viime syksynä, tai jotain sinne päin, aloittelin toden teolla tutustumistani muiden blogeihin. Jotain kautta, ehkä näistä omista kotiäitikuvioista johtuen, löysin kotinsa sisustajia, kädentaitajia ja arkielämän taitavia kuvaajia.

Sinne suuntaan minäkin olen ajautunut. Alkuperäinen ajatus äitiyden hahmottamisesta on saanut lisämausteita. Täysipäiväisesti kotona oleminen on ollut entiselle ylitöihin ja deadlineihin tottuneelle näyttöpäätteen tuijottajalle välillä aika haastavaa, ja siksi nimenomaan arjen hyvät hetket tuntuu tärkeältä saada talteen. En saa niitä kotialbumeihin, mutta edes joskus saan napattua jotain kameraan ja blogiin.

Ja pikku hiljaa olen päässyt sisälle taas lankojen maailmaan. Se on ihanaa! Aloitin aivan liian paksusta langasta kudotusta aviomiehen kaulahuivista, jota hän nyt uskollisesti pitää kylmimpinä talvipäivinä. Viime talvena alkoi jotenkin löytyä aikaa ja puhtia muistella kantapään kutomista, ja sain aikaan pienet villasukat. Samaan aikaan pääsin käymään ihanassa lankakaupassa ja tajusin, että maailmassa on aika paljon kaikkea muutakin kuin 7 veljestä. Aivan mielettömän ihania lankoja on olemassa!

Pieniä sukkia alkoi sitten syntyä, ja harmi kyllä, en kuvannut niistä juuri yksiäkään ennen kuin jakelin maailmalle. Nyt kesällä uskalsin ottaa ohjeen esille ja tein tulevalle vauvallemme villatakin. Vain napit puuttuvat, koska en osaa päättää mitkä laittaisin. Lanka on ihanaa Sirdarin Sublime DK:ta.



Samasta langasta aloitin Liisille pipoa, mutta sekin taitaa mennä vauvalle.



Ostin tarjouksesta Novitan bambulankaa, ja jopa sovelsin ohjetta ja tein Liisille kesäpaidan. Tuli juuri sopiva vaikka tarkoitus oli tehdä reilu. Luonnollisesti, koska en tietenkään viitsinyt testata langan suhdetta alkuperäisen ohjeen lankaan. Vähän on aloittelijan mokia hihansuissa ja kauluksessa jne. mutta en taida malttaa enää purkaa. Liisi sitä paitsi tykkää, tuntuu varmasti hyvältä päällä.



Nykyään puikot ovat mukana joka paikassa. Automatkat on aina pakko käyttää hyväksi, ja telkkarin katsominen ilman kutimusta on täydellistä ajan haaskausta. On ihana saada jotain konkreettista aikaiseksi! Ja kun tekee näitä pieniä, ne saa jopa valmiiksi toisin kuin aikanaan 20 vuotta sitten aloitetut villapaidat.

Haasteita riittää: seuraavaksi aion opetella palmikkoneuletta ja viritellä virkkaamista.

Kukkasia

Kyllä minä näistä auringonkukista vaan niin kovin tykkään.

Tämä kukkayllätys oli tupsahtanut parvekelaatikkoon, jonka olin hyljännyt jo kauan aikaa sitten. Keväällä synttärilahjaksi saamani gerbera oli äitynyt kukkimaan. Meillä on siis vielä toivoa!

Sopivasti kulahtanut

Liisi oli mummolla ja papalla ensimmäistä kertaa yökylässä. Me hurautimme Vaasaan, kun olimme valmiiksi sillä suunnalla.

Suoritimme asuntomessut. Minä taivuin, kun tässä nyt aletaan olla aika viimeisillään, ja istuin possu(messu)junan kyydissä välimatkat. Aurinko porotti kuumasti. Vaan onneksi Vaasassakin tuulee, ja vielä paljon enemmän kuin meidän pihamaalla.

Tässä oikeastaan parhaat jutut. Ei oikein mikään sytyttänyt, kai sen vuoksi että meillä niin onnekkaasti on ihana vanha talo joka jo itsessään sanelee paljon ratkaisuja. Kaikki niin kovin modernia ja kiiltävää, voi kuinka mukavalle tuntuu sopivasti kulahtanut.



Ihan kiva on tämä hiekkalaatikkoidea, vaikka onnettoman pieni!



Sänky on ihana, ja punainen.



Oli ihanaa olla hotellissa ja syödä aamulla rauhassa hotelliaamiaista. Toisena päivänä ihastelimme Vaskiluodon vanhoja puutaloja ja ajelimme eteenpäin idylliseen Sundomin kylään. Kuin Astrid Lindgrenin maailmasta - voi idylliä! Stundarsin museoalueelle on koottu vanhoja rakennuksia Vaasan ympäristöstä. Meille perinneremppaajille paljon antoisampaa kuin viimeisimmät rakentamisen uutuudet.



Meri on aina meri. Rakkaudella vuosikymmenien aikana tuunattuja kesämökkipaikkoja on ihana nähdä. Ei ökyhirttä ja suuria lasi-ikkunoita. Pientä ja sievää, eikä niin täydellisen viimeisen päälle. Niin, siis jossain tuolla on pieni punainen mökki.





Ennen laitettiin tuohta kivijalan ja ensimmäisen hirsikerroksen väliin.



Näitä humalasalkoja haluan meidänkin pihaan.





Kivan näköistä on tämä pisteaita, vaikka tuskin meille sopii.

Pienen kokin taivas

Kesällä kävimme pitkästä aikaa äidin lapsuuskodissa, tilalla jossa asuu eno vaimoineen. Tämä paikka on ollut minun kosketukseni maalaistalon elämään. Vietin lapsena serkkujen luona mielettömiä kesäpäiviä, joihin kuului lehmiä, vasikoita, maitojauhetta, heinälato, kissanpentuja, majoja, hiekkakakkukilpailuja, heinäntekoa, maitoteetä ja ihanaa navetanhajua. Yhdessä vaiheessa minusta pitikin tulla karjakko.



Nyt oma lapsi sai maistaa palasen samaa. Leikkiä kivillä, joissa oma äitinikin on leikkinyt. Ja siellä hän touhusi, itsekseen kaikesta sukulaishälinästä välittämättä.



Viime kesänä remontin aikana me asuimme saunamökissä, vajaan vuoden ikäinen lapsi söi purkkiruokaa ja me grillasimme illat. Tässä saunassa asui äitini äitini seitsemän lapsensa kanssa kesän ja osan syksyä, kunnes talo valmistui. Pappa kuoli sinä aikana, ja hänkin oli saunassa hautajaisiin asti.