Ei töitä

Viime aikoina olen monen ihmisen kanssa jutellut työnteosta. Minulla on äitiyslomaa jäljellä enää pari kuukautta, ja jos tilanne olisi toinen, nyt lultavasti alkaisin jo henkisesti valmistautua työntekoon.

Onneksi ei tarvitse! Vaikka tuntui hurjan rohkealta ilmoittaa työhönpaluuajaksi elokuu 2008, en silti voi muuta. Vaikka olemme kahden talon loukussa, remontti on alkutekijöissään, hoitovapaakorvaukseni tulee luultavasti olemaan tosi pieni ja pääni todennäköisesti räjähtää - mutta en mene töihin!

En oikeasti tiedä, miten pärjäämme taloudellisesti. Olemme kuitenkin miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että pärjäämme. Kun kerran minulla on niin hyvä tilanne, että voin olla vapaalla vakituisesta työpaikasta, olisi tyhmää jättää tilaisuus käyttämättä. Jos se vain suinkin on mahdollista, olisin mielelläni kotona niin kauan kuin hoitovapaata voi saada. Ja jos meille oikein hyvin käy, saamme ehkä vielä joskus toisenkin vauvan. Kuinkas pitkään tätä kotona olemista voikaan venyttää...

Pitkästä aikaa

Ei ole aikaa kirjoittaa juuri mitään juuri koskaan. Nyt elämme rytmikästä arkea: vauva tarvitsee ruokaa säännöllisin väliajoin, ja säännölliset unet. Toisaalta iloitsen, että meillä on vihdoin rytmi. Viime viikolla kuitenkin häkellyin tajutessani, että minun pitää ruokkia tämä ihminen joka ikinen päivä monta kertaa. Minun! Kaikki vitamiinit ja terveysruuat ja ruoka-aineympyrän lohkot ja periaatteet ja kaupassa käynnit. Ja kuinka kauan - 20 vuotta? Tai luultavasti vain 18, tytöthän lähtevät niin varhain pesästä.

Olimme Liisin kanssa tyttöjen hurvittelureissulla Helsingissä. Se oli ihan mukavaa: junassa matkustaminen pitkästä aikaa, ystävälliset, vauvaan kohdistuvat katseet. Kohteliaat ihmiset auttamassa vaunuja julkisiin liikennevälineisiin. Ja tietenkin ystävät! Perheellisten kanssa ei lyhyessä ajassa ehdi juuri edes kuulumisia vaihtaa, sillä lapset pyörivät jaloissa ja vievät huomion, luonnollisesti. Lapsettomien kanssa minun vauvani vie huomion, ja välillä huolestun kuinka erilaista yhdessä oleminen on nykyään. Tyyliin: toivottavasti en nyt anna ihan hössähtänyttä kuvaa itsestäni ja vauvojen äideistä yleensä.

Oli ihanaa kävellä ison kaupungin katuja vanhojen talojen juurella, istua tunnelmallisessa kahvilassa ja syödä raikasta salaattia. Olla niin tuntematon kuin mahdollista - ja silti törmätä lukioaikaiseen luokkakaveriin Siwan ovella. Matkakuume iskisi heti jos sille antaisi luvan. Mutta nyt ei ole reissujen aika. Nyt jokainen penni menee kylpyhuoneen lattiaan ja keittiökalusteisiin.

Miestä oli ihan järkyttävä ikävä koko ajan. Ei reissussa siis ihan sitä tyttöjen reissun hohtoa ollut, mitä etukäteen arvelin. Ei ollut erityistä tarvetta olla erossa, päinvastoin. Ihan hyvä huomata.

Vanha konsti

Onko joku joskus sanonut, että puhuminen auttaa? Taas se huomattiin, että vanhat neuvot ovat parhaat. Rakkaus tuli töistä, minä punasilmäisenä työnsin ulos kaiken ahdistuksen ja kas, on jo paljon parempi mieli. On oikeastaan tosi hyvä mieli.

Olemme vihdoin saaneet olla kolmestaan rauhasssa. Tuntuu taas jo siltä, että täällä voi olla ja elää.