Joulu

Joulu tuli ihan ensin Verhojen Taakse. Sinne, mitä minun ei pitänyt koskaan näyttää. Se on järjestyksessä, siellä on jouluvalot. Voisin melkein tehdä siitä työhuoneeni.










Sää oli jouluinen. Lapsi iloitsi ihan kaikesta. Ei sitä paljon muuta tarvitse.

Yöpuuhia

Voi näitä yöllisiä tunteja. Päivät kuluvat sumussa ja puurossa, mutta kun kello tulee iltakymmenen ja lapset nukkuvat: bling! Ei nukuta yhtään. Sitten puuhastellaan ja puuhkitaan, että kyllä nyt jo pitäisi mennä nukkumaan.

Jotain valmistuu, jotain ihan varmasti ei. Onhan tässä vielä näitä päiviä, ja öitä.

Kuvia en ole ottanut moneen päivään, siksi tähän vain kuva yhdestä vanhasta puuhastelusta.

Tein muovipusseille putkilot kirppikseltä löytyneistä vanhoista tyynyliinoista. Toinen isoille, toinen pienille. Ne ovat oikein kätevät, vaikka yritämmekin välttää pussien käyttämistä.

Kuvassa näyttää olevan pienistä hyvin tarjontaa. Nykyään putkiloista saattaa löytyä vaikka mitä, sillä Liisi on hoksinut kuinka hyviä piiloja ne ovat.

Reppulapsi

Reppu selässä kulkevassa pienessä lapsessa on aina jotain tosi liikuttavaa. Voin vain kuvitella, millaista on lähettää pikkuisensa koulutielle.



Kaksivuotias on menossa eväsretkelle kompostin taakse kiven päälle, matkalla haetaan saunamökistä istuinsuoja.

Haaste

Ihanaa, sain blogielämäni ensimmäisen haasteen Leenalta.
Se kuului näin: Laita blogiisi kuva ja selitys siitä paikasta/asiasta kodissasi mistä et pidä. Mikä sinua ärsyttää/hävettää/haluat muutoksen? Sen jälkeen haasta 5 muuta blogia esittelemään heidän ärsytyksiään.

Meillä riittää noloja nurkkia, mutta yksi on ylitse muiden: eteinen.



Asumme tällä hetkellä pelkästään talomme alakertaa, yläkerta on täysin rakentamaton. Kun aloitamme yläkerran rakentamisen, sinne pitää tehdä portaat. Nyt niitä ei vielä ole. Se on oikeasti hyvä, koska näiden verhojen takana eteisessä on kaikki se tavara, mitä tarvitaan aina sen verran ettei sitä voi viedä yläkertaan, mutta mikä ei ole mahtunut alakerran kahteen olemattomaan lautakomeroon ja muutamaan piironkihässäkkään. Hui kuinka pitkä lause, mutta tarkoittaa siis:

- Ulkovaatteet, urheiluvaatteet, ei-niin-käytetyt vaatteet
- Kengät
- Työkalut
- Imuri, silityslauta
- Talon ainoa henkarisäilytysjärjestelmä
- Lastenvaunut
- Lastenrattaat
- Turvakaukalo
- Askartelutarvikkeet, lahjavarasto
- Kengät
- Pieneksi jääneet lastenvaatteet menossa joko vinttiin tai jakoon muille
- Koiran trimmauspöytä, vai onkohan se jo matkannut vinttiin..
- Matkalaukut
- Epämääräinen määrä laatikkoja, joissa on vain jotain: valokuvia, kehyksiä, talopapereita

Eli mikä tahansa meillä on hukassa, toinen meistä kehottaa etsimään verhojen takaa. Yleensä tila on niin täynnä, että esimerkiksi imurin saadakseen on siirrettävä viisitoista muuta tavaraa pois edestä. Ehkä siksi meillä jääkin usein imuroimatta.



Kurjuutta korostaa vielä pimeässä salamalla otetut kuvat. En osaa käsitellä kuvia, nyt tuntuu että pitäisi opetella. Sellaiseen masokismiin en pysty, että näyttäisin miltä verhojen takana näyttää.



Kaikki kuvat on otettu ulko-ovelta. Olohuoneeseen päin näkymä on jo himpun verran parempi.

Joskus meillä on tässä kivat umpipuuportaat ja porraskaiteet, ja huone on ehkä pystypaneelia. Valkoinen tietenkin, jokin kiva lamppu. Portaiden alla säiytyskomero ja ovien takana paljon säilytystilaa. Mutta sitä ennen on vielä paljon muuta hommaa, huh.

En osaa haastaa tähän oikein ketään. Mutta ken ajatukselle syttyy, jaan haasteen mielelläni.

Kalenteri

En ole oikein koskaan hallinnut virkkaamista, ja päätin opetella. Halusin oppia isoäidin neliöt, ja kirjan avulla opinkin. Jee!



Virkkasin taskuja Liisin joulukalenteriin, mutta oli tämä aika iso urakka kuitenkin. Vieläkin puuttuu taskuista viimeisin, ja taitaa loppukuun taskut olla vielä nuppineuloilla kiinni. Kangas on puolikas paneeliverho, jonka ostin viime vuonna joulun jälkeen alennusmyynnistä. Ei se istu meille verhoksi millään. Loppupätkän säästän Sampon kalenteriksi ensi vuodelle, ja toisen verhon aion laittaa pöytäliinaksi. Se tuntuu olevan vielä ihan lapsiperheelle sopivaa kangastakin, jonkinlainen pyyhittävä pinta.

Joulutouhuja

Nyt ymmärrän äitiäni, neljän lapsen äitiä, joka ei ole koskaan rauhassa. Hän touhuaa jatkuvasti, sillä jos hän pysähtyy - hän nukahtaa.

Kaikenlaista tyypillistä jouluaskarointia, pihallakin tapahtuu ja mitä lie kaikkea. Ei saisi iltaisin valvoa, ei ainakaan monena iltana peräkkäin. Mutta on niin kiva touhuta omiaan kun lapset nukkuvat. Olen saanut haasteenkin, johon tartun ihan heti kohta.




Tunnen kuitenkin olevani etuoikeutettu, että saan kotona lapsen, lasten kanssa tehdä tunnelmallisia ja vähän jännittäviäkin joulujuttuja.



Ikkunanpesun päätteeksi laitoimme vanhoille pulloille kimallusta.

Aikuisseuraa

Toisen lapsen kanssa on jotenkin helpompaa. Kun mies ja minä lähdemme pikkujouluihin, en tunne syyllisyyttä enkä huolehdi paljonkaan, kuinka kotona pärjätään. Laitan lähtiessäni oven kiinni ja huokaan hyvilläni muutamasta tunnista aikuisten seurassa.

Katson kuitenkin puhelinta muutaman kerran - ihan kuin ne soittaisivat, vaikka täällä itkettäisiinkin. Soitan kerran. Tulen takaisin tissit pinkeinä vähän nukkumaanmenoajan jälkeen. Yhtään enempään ei ole tarvetta.




Kuvalla ei ole mitään tekemistä yllä olevan aiheen kanssa. Salaatinteko tässä on kesken, olen ihastunut kirppislöytötarjottimeen ja häälahjaksi saatuun termoskannuun.

Kehu lapsi päivässä

Tämä pitää aina muistaa.

Kun on kiire ja kaaos ja känkkäränkkää ja jotenkin vaan kulmikasta kaikki, on kiva mennä neuvolaan ja kuulla ihasteluja omasta lapsesta. Äidin syräntä lämmittää aina, kun omaa lasta kehutaan.

Siis hyvä kiertämään. Muistan kehua tuttujen ja tuntemattomien lapsia aina kun mahdollista, sillä ilahduttavalla kommentilla voi pelastaa jonkun päivän.



Käsityöinnostukseni on jo kantanut hedelmää. Nämä villapöksyt ovat jo käytössä, lanka ihanaa ja kauniinväristä Patonsia Titityystä
Tein myös Ruskovillan hahtuvasta yhdet, jotka ilmeisesti ovat jo liian pienet. Myös ihan tavalliset villahousut pääsivät käyttöön. Parhaillaan työn alla, viime hetken pinnistelyssä on joulukalenteri Liisille.

Tämän oven takana...

... on vessa. Se on keskeneräisyydestään huolimatta (mikä meillä täällä olisi valmista) suosikkihuoneeni. Se tehtiin vanhan ruokakomeron paikalle, eli ovessa oli jopa avain sisäpuolella valmiina!

Ajattelin lisäillä blogiin vähän sisustus- ja remppa-asioita, sillä luen innolla muiden vanhoista taloista kertovia blogeja.



Pesupöytä on vanha Singer, josta irrotettiin ompelukone. Tälle paikalle oli varattu ihan oikea vanha pesukommuutti, joka kuitenkin osoittautui liian suureksi ja mahtavaksi. Ihan hyvä niin, tästä tuli paljon parempi.



Talon ainoa huone, josta lattia revittiin auki, vesieristettiin ja laitettiin lattialämmitys. Seinät maalattiin Uulalla, kuten muuallakin talossa. Eristyksille ei tehty mitään, ja hyvin ovat purut pitäneet talven ulkona.



Neliöt piti laskea tarkasti, sillä samaan tilaan tuli vessa, suihkukaappi, pyykinpesu ja lämminvesivaraaja. Pytty tuli vähän liian lähelle suihkukaappia, koska se mitoitettiin alkuperäisen pesukommuutin mukaan.





Keskeneräisyys on tässä. Pitäisi kehittää hyllykkö, johon myös likapyykit mahtuvat. Ihan ensiksi tälle seinälle on tulossa verho peittämään purkit ja purnukat.

Vastahankaan

Kun syksy kerran todellakin on niin pimeä ja märkä, ryhdyimme vastatoimiin: piparkakkuja ja joululauluja. Ja kas, aurinkokin kurkisti!

Aika menee niin äkkiä. Katson kuvia viime kesältä, ja Liisi näyttää niissä paljon pienemmältä, pullerommalta, vauvemmalta. Olen jotenkin haikea siitäkin, että vaipat alkavat jäädä pikku hiljaa pois.

Älä kasva, ajattelen taas. Toisaalta on mielenkiintoista nähdä millainen hänestä tulee.




Ja vauva taas - oikea mammanpoika. Ihana pieni pörröpää äidin kainalossa.

Poispilattu

Olen ehkä tottunut liian hyvään: lapset ovat nukkuneet päiväunensa yhtäaikaa koko tähän astisen yhteiselon ajan. Nyt tuntuu jotenkin vaikealta, kun ei päivän omaa hetkeä olekaan.

Toisaalta kun seurana on pelkästään vauva, tuntuu ettei lasta olisikaan. Näin sitä tottuu, esikoinen aikanaan vei ihan kaiken ajan. Ihan kaiken.

Herkkujemma

Voi kun lapset tietäisivät, kuinka heidän äitinsä syövät salaa herkkuja. Ainakin minun lasteni äiti tekee niin.

Nyt lapset nukkuvat, ja kaivoin jäätelön ompeluseuraksi. Piilotin vitriinikaappiin ystävän oivaltavan herkkupurkin. Sitä on pakko jemmata huomiseksi, sillä mies ei ole silloinkaan kotona kuin myöhään.

Ihan kaikesta ei voi luopua.

Paita ja peppu

Liisi ja neiti Koiruus ovat parhaat kaverit. He eivät ole tunteneet toisiaan vielä järin kauan: reilut puoli vuotta. Suhde ei rakentunut mitenkään yksinkertaisesti: väliin on kiukuteltu, väliin rakkas on raivoisaa. Mutta nyt he ovat kuin paita ja peppu.

Neidit leikkivät palloleikkejä, lapsi komentaa koiraa istumaan ja maahan. Kun Liisi menee mummolle hoitoon, koira lähtee mukaan. Jokin aika sitten Liisi oli sairaalahoidossa ja nukutettiin. Kun hän heräsi, ensimmäinen kysymys oli: missä koira on.

Tämä hölmöilevä neiti Koiruus tuli meille kaksivuotiaana, minä jo odotin Sampo-poikaa. "Ei mitään järkeä", ihmiset sanoivat.

Eivät ne järkiasioita ole. Ilman koiraa ei pärjää, vaikka nyt onkin jatkuvasti huono omatunto. Mutta huomiota ja liikuntaa tämä koira saa, ja ei kai meidän elämä liian tylsää ole.

Aamulla

Kaksivuotiaalle hampaiden pesu on vielä toistaiseksi ollut tosi kiva juttu. Tämä ihana yöpaita löytyi kirppikseltä. Vähän aamutakkuja tukassa, voi toista. Äitikin vielä aamupöhössä epätarkasti kuvaa.

Kynttiläisiä

Mukavia puuhasteluja täällä meillä. Isänpäivää, kuistia ja syksyn pimeyttä ajatellen otimme Liisin kanssa pilttipurkit käyttöön. Aika suloisia jotenkin, vaikka ensimmäinen maalaussessio päättyi itkuun. Jos ei huvita, niin ei huvita.

Aika paljon oli iltapäivällä touhua ja tikusta asiaa, ennen kuin uni voitti. Kauhistelen, aikooko kaksivuotias jo jättää päiväunet pois. Ei vielä, pliis.



Vaan tulihan se uni viimein.

Lamppu

Ruokailuhuoneen lamppu kuuluu talon kalustoon. Kovin paljon alkuperäisiä huonekaluja tänne ei ole jäänyt, mutta lamppu on sieltä ihan parhaasta päästä.



Kun muutimme taloon reilu vuosi sitten, yritin etsiä rikkoutuneen kuvun tilalle "uutta". Aika on tehnyt tehtävänsä tässäkin asiassa: Silmä on tottunut, tuon yhden kuvunhan kuuluu olla rikki. Ja sen verran puuhaa kaikessa remontoinnissa on muutenkin, ettei yksi pieni lamppuasia ole työlistan kärkipäässä.

Kaappi

Meidän ei todellakaan pitänyt hankkia minkäänlaista uutta huonekalua. Mutta kun kampaaja mainitsi että heillä olisi ja pitäisi päästä eroon eikä olisi kallis ja tarvisi hyvää kotia...

Eihän siinä sitten muu auttanut. Paikkakin ihanuudelle löytyi, ja täynnä on jo tavaraa. Kaapin paikalla aikaisemmin ollut pikkupöytä odottaa nyt kuistilla kyytiä vintin kylmyyteen.

Tämän kirjoitelman piti olla blogissa jo viime viikolla. Tarkoitus oli kysyä mielipidettänne, kumpi mekko.

Toinen, pitsinen ja kellertävä, on vanha suvun perinnekastemekko. Minut on kastettu se päällä, samoin useat serkkuni, ilmeisesti tätejä ja enojakin.

Toinen, yksinkertainen on omatekemäni. Uskomatonta, mutta totta. Olen tehnyt sen koulun käsityötunnilla, muistaakseni ysiluokalla. Silläkin on siis arvonsa, mutta esikoisellemme se oli liian pieni.



Valinta tuli tehtyä noin puoli tuntia ennen juhlien alkua, ja veljen vaimo ompeli nauhaa mekkoon vielä kun pappi oli jo tullut toimitukseen.

Ihan hyvä niin. Nyt pitäisi osata kirjoa helmaan lapsen nimi, Sampo Emil.

Juhlat

Juhlat ovat ihania mutta jotenkin vaikeita.

Ja juhlien jälkeen tunnelmat haikeita.

Hyvä arki

Onnellisimmaksi minut tällä hetkellä tekee sujuva, joustava arki. Yksinkertaiset asiat: että keksitään mitä tehdään ruokaa, että se onnistuu, että huomiseksikin on jo ajatus. Että päivät saadaan käyntiin ilman suurempia tuskia, päästään ulos ja tehdään jotain, mistä kaikki nauttivat.

Että nukutaan, tai että kaikki nukkuvat joskus vähäsen. Että saan oman kahvihetkeni jossain vaiheessa päivää, joskus kudottua muutaman kerroksen. Että tapaan muita ihmisiä riittävästi, mutta saamme olla tarpeeksi itsekseen. Että pääsen tänne aina välillä.

Etelä-Thaimaan pienestä satamakaupungista ostettu riippumatto kohtasi tiensä pään. Viime kesän se vielä kesti. Liisi, tuolloin vielä lähes vauva, nukkui päiväunia kahden terijoen salavan välissä. Tämä skandinaavikesä oli solmuvärjätylle, upeista lomamaisemista muistuttavalle kankaalle liikaa. Vähälle käytölle jäi.

Pupua kyydissä

Kun vauva tuli taloon, esikoinen sai mummon naapurin varastosta löytyneet vanhat nukenvaunut ja minun lapsuuteni vauvanuken. Ajatuksena oli, että vauva meille, vauva hänelle. Myös hoitopöytä hänen vauvalleen on olemassa.

Toiseksi viimeisenä iltana ennen sektiopäivää ompelin tuskassa nukelle lakanoita vanhasta tyynyliinasta ja pussilakanasta. Elefanttijalat eivät tykänneet.

Vaunut ovat saaneet olla vielä aika rauhassa. Eikä ne nuket niinkään, mutta puput ottavat kyytiä.

Tyttövärisen tilkkupeiton alla hän itse nukkui vauvana. Tilkkutyön harrastajat lahjoittavat peittoja vastasyntyneiden teho-osastolle. Ihana hyväntekeväisyyden muoto.

Viritys, osa 2

Tällainen tästä sitten tuli.

Ei-kieli

Blogielämä on ollut pimennossa. Ei siihen paljon tarvita: sopivasti vieraita, kyläilyä, hoidettavia asioita, sairastelua ja vähän jotain muutakin ekstraa. Tällä hetkellä olemme ensimmäistä kertaa kauempana sijaitsevassa mummulassa vierailulla.

Liisi ottaa ilon irti mummon ja papan seurasta. Tosin äiti-ikävää nukkumaan mennessä on ilmaantunut oikeastaan ensimmäistä kertaa koskaan. Mustasukkaisuus uutta vauvaa kohtaan ei ole koskaan kohdistunut itse vauvaan, mutta äiti ja isä ovat tärkeitä. Heille pitää myös välillä puhua ei-kieltä ja kiukutella.

Vaan olisihan se ihme, jos ei tämä uusi tulokas missään tuntuisi.

Puut

Talven elintärkeät.

Jo kuukausi

Aika menee niin äkkiä. Poikanen täytti tänään kuukauden. Katson heitä molempia ja ajattelen: älkää kasvako!