Kolme yötä jouluun on

Joulu on ovella. Olen onnistunut väistämään kaiken mahdollisen joulustressin. Emme ole siivonneet emmekä leiponeet. Joululahjojen ostaminen oli ainoa etukäteen hermostuttava asia (varsinkin kun yhdellä kaupunkireissulla pitäisi löytää kaikki kaikille, sellaista se on taas nykyään), mutta sekin sujui yllättävän kivuttomasti. Jouluposti ehti ihmisille aikanaan.

Olen niin onnellinen, ettei tarvitse olla töissä! Voin vain kuvitella, millaista olisi ollut työjoulukiireiden ja tilinpäätösten ohella yrittää nähdä kaikki ihmiset nja suorittaa kaikki joulutehtävät ennen pyhiä. Nyt, kun kotiaikaa on enemmän, ei tarvitse väkisin suorittaa yhtään mitään.

Meillä käy edelleen paljon vieraita. Ne, jotka eivät ole vauvaa vielä nähneet, tulevat nyt. Joululahjoja vaihdetaan, vaikka mitään ei ole pitänyt ostaa. Olen tosi iloinen, että tänne meille ei ole lopulta pitkä matka edes Helsingistä tai Libanonista tai Saksasta.

Nyt, aatonaatonaattona Liisukkamme on tosi röhäinen, räkä valuu ja jopa ääni on käheä. Ensimmäinen flunssa alle kolmen kuukauden iässä, voi parkaa.

Kuinka surkea olo voi olla toisen puolesta! Tuntuu, ettei pienen ihmisen oloa voi helpottaa oikein millään. On tosi kurjaa kuunnella surkeaa, valittavaa itkua - varsinkin kun hymy häivähtää kasvoilla heti kun yhtään tuntuu paremmalta. Nyt alkaa sitten hirvittää mummoloissa ravaaminen joulunpyhinä - juuri nyt mukavin ajatus olisi pysytellä kotona kolmestaan.

Yöt meillä on nyt nukuttu hyvin. Saa nähdä, miten käy ensi yönä.

Happihelpotus

Yksi parempi yö, ja jo helpottaa. Viime yönä iskä valvoi, ja minä olin heti herättyäni paljon, paljon paremmalla tuulella. Nyt iskä nukkuu alakerrassa univajettaan.

Kärryttelimme neuvolaan, ja huomasin, että vauvamme on jättiläinen. Ei kai se ihme olekaan, jos syntyessään on jo isompaa sorttia. Lääkäritäti kehui vauvaamme ihastuttavaksi tytöksi, ja kehuthan lämmmittävät aina. Lisäksi oli kiva huomata, että täällä pienellä paikkakunnalla on myös muita äitejä ja pieniä vauvoja. Ehkä pikku hiljaa löydän polun täkäläisten äiti-ihmisten luo.

Kävin neuvolareissun jälkeen vielä kunnon metsälenkillä koiran kanssa - ihanaa. Ulkoilma virkistää aina mielen ja pään. Siksi en juuri nukukaan päivällä, sillä lähden usein työntelemään kärryjä vauvan nukkuessa. Jos ei koko päivänä pääse ulos, alkaa helpommin ahdistaa.

Hyvä päivä tänään, jo nyt.

Nyt väsyttää

Olin jo aikaisemmin aikonut monta kertaa kirjoittaa siitä, ettei kaikki ihan koko ajan ole vain ihanaa. Ajattelin kirjoittavani jotenkin sillä tavoin, että väsymys, 24 tunnin vauvanhoito ja sen intensiivisyys, hormonimyrskyt ja muu on jonkinlaista veden pintaa. Välillä vähän lainehtii, useimmiten on ihan tyyntä. Pohjalla on kuitenkin koko ajan valtava ilo ja onnellisuus tästä kaikesta. Ja kun alkusokin jälkeen kaikki on mennyt hyvin, on saanut rauhassa olla onnellinen.

No, nyt myrskyää. Tai tuskin vieläkään kunnolla, mutta ainakin on käynyt navakka tuuli. Neitimme nukahtaa kunnolla yöunilleen n. kello neljä yöllä. Siihen asti syödään tauotta, väliin tissiä ja väliin pullosta. Päivisin ollaan uneliaita ja torkahdellaan vähän väliä. Yöllä pinnasängystä kuuluu taukoamaton jokellus ja lopulta kitinä, kun alkaa olla tylsää. Kun hänet ottaa syliin rauhoitellakseen tai jotain muuta, tämä yökyöpeli naureskelee ja juttelee ja on ihan loistavalla tuulella. Toisaalta ei voi itsekin kuin nauraa, mutta monen pätkittäisen yön jälkeen alkaa tehdä tiukkaa.

Päivät menevät tasaisessa pöhnässä. On parempi pysytellä liikkeessä, niin asiat hoituvat. En ole pystynyt vielä nukkumaan päivällä. Viime yönä iskä oli töissä, ja minä ja koira ja vauva valvoimme. Nyt iski kumma epätoivo ja orpous ja kaikenlaiset huonot fiilarit. Pitikin vielä katsoa jännittävä ja koskettava Pako, Naten hautajaiset Mullan alla -ohjelmassa, ja se vaimonsa silponut Björkvistkin oli televisiouutisissa niin tavallisen miehen näköinen.

Niin että ei siihen muuta tarvita. Silti Liisi on ihana ja hyväntuulinen ja mahtava, ja anoppi kyllä tulee apuun jos tulee epätoivo. Tämä on edelleen sitä pintaa. Ja tiedän, että tämä helpottaa kunhan saan vain nukuttua edes muutaman tunnin.

Nimi

Annoimme vauvallemme kauneimman ja merkityksellisimmän nimen mitä tiedämme: Liisi Amalia.

Mummoni oli Liisi. Amelie oli tekonimi, sen ihanan elokuvasankarittaren mukaan. Suvun suussa se vääntyi Amaliaksi. Katsotaan, miten tirriäistä oikein kutsutaan. Liisi ei vielä taivu suussa.