Vielä yhden kanssa lapsen haaveilu onnistui. Nyt on välillä otettava juoksuaskelia. Kuinka helpottavaa: ei tarvitse miettiä, jaksaisinko nyt pyyhkiä pöydän, kun se on pakko tehdä ihan heti. Muuten se on pyyhkimättä vielä huomennakin. Kun hermoa kiristää, ajattelen, että tämä on minulle hyväksi. Olen varmasti tehokkaampi työntekijä kotiäitielämänvaiheen jälkeen.
Mutta kyllä meillä silti vieläkin haaveillaan. Yläkerrasta ja kasvimaasta ja matkoista. Se on tärkeää.