Siinä hän nyt on, hän joka teki meistä äidin ja isän. Joka täyttää koko talon vauvantuoksullaan, koko sängyn, vaikka on niin pieni. Koko elämän.
Nyt me opettelemme elämään tämän pienen tytön ehdoilla.
Aluksi piti jotenkin epäröidä, että kuinka tämän kanssa pärjää. Katsoin turvakaukalossaan nukkuvaa pakettia ja mietin yövalvomisia, koliikkia, lyhytpinnaisuuttani ja parisuhdetta. "Siinä se nyt on, ja sen kanssa pitäisi pärjätä. Miten me pärjätään?", mietin.
Nyt kaikki on ihanaa. Vauva on antanut meidän nukkua yöllä monta tuntia, viihtyy sylissä, syö halukkaasti, heiluttaa suloisesti nyrkkiään, ilmeilee. Miten me olemme voineet saada aikaan näin täydellisen olennon, me mietimme. Ihmeellistä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment