Joulu on ovella. Olen onnistunut väistämään kaiken mahdollisen joulustressin. Emme ole siivonneet emmekä leiponeet. Joululahjojen ostaminen oli ainoa etukäteen hermostuttava asia (varsinkin kun yhdellä kaupunkireissulla pitäisi löytää kaikki kaikille, sellaista se on taas nykyään), mutta sekin sujui yllättävän kivuttomasti. Jouluposti ehti ihmisille aikanaan.
Olen niin onnellinen, ettei tarvitse olla töissä! Voin vain kuvitella, millaista olisi ollut työjoulukiireiden ja tilinpäätösten ohella yrittää nähdä kaikki ihmiset nja suorittaa kaikki joulutehtävät ennen pyhiä. Nyt, kun kotiaikaa on enemmän, ei tarvitse väkisin suorittaa yhtään mitään.
Meillä käy edelleen paljon vieraita. Ne, jotka eivät ole vauvaa vielä nähneet, tulevat nyt. Joululahjoja vaihdetaan, vaikka mitään ei ole pitänyt ostaa. Olen tosi iloinen, että tänne meille ei ole lopulta pitkä matka edes Helsingistä tai Libanonista tai Saksasta.
Nyt, aatonaatonaattona Liisukkamme on tosi röhäinen, räkä valuu ja jopa ääni on käheä. Ensimmäinen flunssa alle kolmen kuukauden iässä, voi parkaa.
Kuinka surkea olo voi olla toisen puolesta! Tuntuu, ettei pienen ihmisen oloa voi helpottaa oikein millään. On tosi kurjaa kuunnella surkeaa, valittavaa itkua - varsinkin kun hymy häivähtää kasvoilla heti kun yhtään tuntuu paremmalta. Nyt alkaa sitten hirvittää mummoloissa ravaaminen joulunpyhinä - juuri nyt mukavin ajatus olisi pysytellä kotona kolmestaan.
Yöt meillä on nyt nukuttu hyvin. Saa nähdä, miten käy ensi yönä.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment