Nyt väsyttää

Olin jo aikaisemmin aikonut monta kertaa kirjoittaa siitä, ettei kaikki ihan koko ajan ole vain ihanaa. Ajattelin kirjoittavani jotenkin sillä tavoin, että väsymys, 24 tunnin vauvanhoito ja sen intensiivisyys, hormonimyrskyt ja muu on jonkinlaista veden pintaa. Välillä vähän lainehtii, useimmiten on ihan tyyntä. Pohjalla on kuitenkin koko ajan valtava ilo ja onnellisuus tästä kaikesta. Ja kun alkusokin jälkeen kaikki on mennyt hyvin, on saanut rauhassa olla onnellinen.

No, nyt myrskyää. Tai tuskin vieläkään kunnolla, mutta ainakin on käynyt navakka tuuli. Neitimme nukahtaa kunnolla yöunilleen n. kello neljä yöllä. Siihen asti syödään tauotta, väliin tissiä ja väliin pullosta. Päivisin ollaan uneliaita ja torkahdellaan vähän väliä. Yöllä pinnasängystä kuuluu taukoamaton jokellus ja lopulta kitinä, kun alkaa olla tylsää. Kun hänet ottaa syliin rauhoitellakseen tai jotain muuta, tämä yökyöpeli naureskelee ja juttelee ja on ihan loistavalla tuulella. Toisaalta ei voi itsekin kuin nauraa, mutta monen pätkittäisen yön jälkeen alkaa tehdä tiukkaa.

Päivät menevät tasaisessa pöhnässä. On parempi pysytellä liikkeessä, niin asiat hoituvat. En ole pystynyt vielä nukkumaan päivällä. Viime yönä iskä oli töissä, ja minä ja koira ja vauva valvoimme. Nyt iski kumma epätoivo ja orpous ja kaikenlaiset huonot fiilarit. Pitikin vielä katsoa jännittävä ja koskettava Pako, Naten hautajaiset Mullan alla -ohjelmassa, ja se vaimonsa silponut Björkvistkin oli televisiouutisissa niin tavallisen miehen näköinen.

Niin että ei siihen muuta tarvita. Silti Liisi on ihana ja hyväntuulinen ja mahtava, ja anoppi kyllä tulee apuun jos tulee epätoivo. Tämä on edelleen sitä pintaa. Ja tiedän, että tämä helpottaa kunhan saan vain nukuttua edes muutaman tunnin.