Sitä paitsi tänään on torstai, ja torstai on ihana päivä, koska minulla on Pilates-tunti. Se on vaikeaa, ja mitä pitemmälle tunnilla mennään, sitä monimutkaisemmaksi se käy. Liikkeet tuntuvat joka kerta raskaammilta - sen vuoksi, että alan oppia tekemään niitä oikein. Voi argh, kuinka yksinkertainen jalanpyöritys tuntuu raskaalta, kun korsetti on tiukkana. Tunti elämästä, ja tulen kuin uutena ihmisenä ovesta ulos. Mahtavaa.
Lapsuuskodissa käydessämme kaivelin omia, vanhoja lelulaatikoitani. Hienoa, että äiti on säilyttänyt tavaroitani. Omia vauvanvaatteitakin olen löytänyt Liisin pidettäväksi vaikka kuinka. En ollut tiennytkään, että minulle on aikanaan teetetty vaatteita, erityisesti mekkoja. Äiti ja isä eivät sitä olisi tehneet, mutta Liisi-mummu teetti ompelija-ystävällään. Tätäkin kaikkea arvostaa nykyään niin jotenkin eri tavalla.