Pikapikaa

Voi, kuinka paljon asiaa, ja kuinka vähän aikaa! Nykyään on jotenkin todella vaikea napata aikaa tänne kirjoittamiseen. On liiterin tekoa, uusia sosiaalisia suhteita paikkakunnan äiteihin, puiden kantoa, Liisin asioiden hoitoa, synttäreitä, vieraita, ruuanlaittoa, lämmitystä... ja kirjan kirjoittamista!

Nyt ymmärrän sitä yhtä kurssillamme ollutta supertehokasta, vähän vanhempaa opiskelijaa, joka istui ensimmäisessä rivissä, kirjoitti ylös kaiken, teki tehtävät aina ajoissa, sai hyviä arvosanoja ja oli välillä ärsyttävyyteen asti kiinnostunut kaikesta mitä opiskelimme. Nyt ymmärrän: hän oli äiti.

Tällä hetkellä minä käytän jokaisen liikenevän ylimääräisen kymmenminuuttisen tätä omaa pakollista ja luovaa juttuani varten. Olen kiukkuinen jos näitä hetkiä ei muutamaan päivään löydy, olen helpottunut kun saan tehdä edes vähän. Olen paljon mukavampi kaikille, kun saan edes yhden ruokailuhetken ajan istua koneen ääressä ja tehdä itse.

Onneksi liiteri on valmis, onneksi mies on niin ihana ja ottaa lapsen omiin hommiinsa mukaan. Minä nautin valtavasti, kun kukaan ei roiku jalassani - muutaman kymmenminuuttisen verran. Ei juuri sen enempää, koska silloin tulee liian ikävä.