Isovanhemmat

Istun täällä oman lapsuuskotini olohuoneessa. On iltapäivän hämärä, päiväkahvit on juotu, päiväunet nukuttu. Mummu, äitini, heittelee Liisin kanssa palloa. Äänet ovat innostuneet, lempeät, iloiset. "Uu piilossa!" "Missä pallo?" "Hienosti!"

Olemme täällä täysihoidossa: minä saan kirjoittaa rauhassa, mummu ja pappa saavat viettää aikaa kaukana asuvan lapsenlapsensa kanssa. On ihana nähdä, kuinka lapsi niin vilpittömän riemuissaan leikkii papan kanssa ja haluaa minun sylistä mummun syliin.

Olen niin onnellinen, että kaikki isovanhemmat sekä uudet puolisot ovat lapsen elämässä mukana. Ennen lopullista pariutumista ehdin jo käydä läpi sen ajatuskuvion, että en ehkä koskaan saa lapsia, ja että vanhempani eivät ehkä tule olemaan isovanhempia minun lapsilleni. Se oli yhdessä vaiheessa rankka ajatus, varsinkin kun olin aina halunnut lapsia.

Kun sitten tapasin mieheni juuri 30 vuotta täytettyäni, kaikki tapahtui nopeasti. Tänä vuonna täytin 32, Liisi vuoden. Mummoilla ja papoilla on Liisin kanssa toivottavasti vielä paljon yhteisiä hauskoja hetkiä edessään.