Puut

Talven elintärkeät.

Jo kuukausi

Aika menee niin äkkiä. Poikanen täytti tänään kuukauden. Katson heitä molempia ja ajattelen: älkää kasvako!

Kaksivuotias

Esikoinen täyttää tänään kaksi vuotta. Aamulla hän yhtyi laulamaan paljon onnea vaan ja ilahtui, kun laulettiinkin Liisille. Kakkua, tuoremehukippistelyä, hyvät leikit uusilla astioilla.

Niinköhän äidit yleensä käyvät läpi synnytystä syntymäpäivänä - ainakin oma äitini on muistanut yli 30 vuotta syntymäpäivänäni kertoa, mikä oli kellonaika ja jotain muuta aiheeseen liittyvää.

Minä kyllä muistelen, ja sydänalaa kuristaa. Tähän aikaan päivästä kaksi vuotta sitten en tiennyt, mitä vielä on edessä. Supistelin kuumeisena ja luulin, että tämä päättyy ihan kohta. Ei päättynyt. Ja kun lopulta päättyi, ei lopputuloksesta ollut tietoa. Vauva vietiin pois ja vasta nyt, myöhemmin ymmärrän kuinka huonosti asiat olivat.

Siksi on niin pysäyttävän ihanaa, että hän on täällä kantamassa värikyniä huoneesta toiseen, kieltäytymässä puuron syönnistä, kompastelemassa kynnyksiin ja laulamassa vaaraon kissaa. Jos nyt vähän on käsi puutteellinen tai aivoista ei ihan joka nurkka ole käytössä - mitä sitten. Ei mitään. Ei yhtään mitään.

Aurinkopäiviä

Ihan kuin jotenkin ahkerasti puuhailisin ulkona. Ei todellakaan. Mutta kamera on ollut mukana. Syksyiset aurinkopäivät ovat mahtavia.




Vauva nukkuu liinassa pitkiä, hyviä unia. Vaunut ovat edelleen vintillä purujen keskellä. Tälläkin hetkellä kaikista paras vauvan kannalta olisi lähteä ulos. Mutta nyt äiti tarvitsee unta.



Isyysloman autuus on ohi, ja meillä iskän työvuorot tarkoittavat 24 tunnin yksinoloa. Aluksi jännitti jäädä yksin, tosi paljon. Mutta kyllä se siitä, kun ei vaadi liikoja keneltäkään.




Kun vain malttaisi mennä päiväunille itsekin. Täällä sitä notkutaan, mutta nyt: hyviä unia.

Viritys

Puhelu inspiroivan, puuhakkaan ystävän kanssa sai innostumaan terassin siivouksesta. Oheistuotteena syntyi tämä viritys talosta löytyneistä vanhoista tavaroista. Vaatii vielä vähän jotain.

Syysjärvi

Syksyisellä järvellä on hieno tunnelma. On jotenkin hiljaista ja arvoituksellista, vaikka tuulisikin. Jos aurinko erehtyy paistamaan, maihin ei malttaisi palata ollenkaan.

Mies toteutti haaveensa ja hankki vanhan puuveneen. Testasimme sitä tänään koko sakki: esikoinen liiveissään rusinapaketin kanssa, koira keskellä koko ajan laidan yli kurkkien, minulla vauva kantoliinassa. Upea vene, tukeva mutta kevyt soutaa.

Kaunista ja tyhjää

Olen ihastellut tätä aina ohikulkiessani. Björkbackan Leenan innostamana kuvasin sen tänne.

Rakennus on ilmeisesti vanha mylly, mutta näen sen sieluni silmin kesägalleria-kahvilana. Voi kurjuus, kun näitä tyhjiä kauneuksia täällä maaseudulla riittää!

Oma hetki

Tällainenkin hetki tänään. Ei huonosti.

Hyvää unta

Sisko lainasi velipojalle kaikkia unipupuja.

Oma koti kullan kallis

Muutama päivä synnytysosastolla, poissa kotoa sai näkemään monia asioita uusin silmin.

Ensinnäkin tietenkin järkyttävä ikävä miestä ja lasta, kuten arvelinkin. Oli tuskallista ajatella heitä iltapuurolla, pesemässä hampaita ja lukemassa kylki kyljessä iltasatua, kun itse oli kipeänä ihan jossain muualla. Toisaalta oli hyvä levätä ja tutustua uuteen perheenjäseneen rauhassa, ei sitäkään voi kieltää.

Oli ihanaa tulla kotiin, koska koti näytti kaikessa keskeneräisyydessään, tavararöykkiöistä ja keskenään riitelevistä väreistä huolimatta niin ihanalta. Niin tutulta ja omalta ja mukavalta. Ja oikeastaan yllättävän moni asia tuntui myös löytäneen paikkansa. Kyllä meidän kelpaa.

Puima-ajan lapsi

Aaltoileva ruispelto oli hävinnyt sen vajaan viikon aikana, kun olin kotoa pois. Puima-ajan lapsi, ajattelin mielessäni, kun ajelimme sairaalasta kotiin pienen poikamme kanssa.

Hän on täydellinen. Pitkä musta tukka, pikkuruiset varpaat, pieni linnunpoikanen. Pian kaksivuotias isosisko oli syntyessään lähes 10 senttiä pitempi, siksi tämä vauva tuntuu niin äärimmäisen pieneltä.



Taas, kuten viimeksikin, katsomme vauvaa ja mietimme, miten juuri me olemme voineet saada aikaa tällaisen uskomattoman olennon. Välillä niin järkyttävän onnellista, ettei sitä meinaa edes kestää.