Aaltoileva ruispelto oli hävinnyt sen vajaan viikon aikana, kun olin kotoa pois. Puima-ajan lapsi, ajattelin mielessäni, kun ajelimme sairaalasta kotiin pienen poikamme kanssa.
Hän on täydellinen. Pitkä musta tukka, pikkuruiset varpaat, pieni linnunpoikanen. Pian kaksivuotias isosisko oli syntyessään lähes 10 senttiä pitempi, siksi tämä vauva tuntuu niin äärimmäisen pieneltä.
Taas, kuten viimeksikin, katsomme vauvaa ja mietimme, miten juuri me olemme voineet saada aikaa tällaisen uskomattoman olennon. Välillä niin järkyttävän onnellista, ettei sitä meinaa edes kestää.
6 comments:
Voi onnea onnea!
Nautiskele pikkuisesta vauvelista, tuo on niin ihanaa aikaa!
Suloinen kuva pienestä isosta siskosta ja pikkuveljestä.
Voi ihanaa, onnea pienestä ihmeestä! Niin kaunis hän on. <3 Ja ihania kuvia sisaruksista yhdessä!!
Mulla on siis nyt jo vauvakuume.. :S KUopus on 2kk...
Kiitokset! On tämä ihanaa, ja toisella kerralla tämän ainutkertaisuuden ymmärtää paremmin. Ja Maria, minä jo laitoksella sanoin miehelle, että tehdäänkö vauva. Ihan hullua!
Ihana, ihana. Joskus onnea on niin paljon, ettei sitä meinaa ihmissielu kannatella.
Kiitos, Mannaryyni. Se on ihan just niin.
Voi Onnea!! Suloinen pieni mies :)
Post a Comment