Ensinnäkin tietenkin järkyttävä ikävä miestä ja lasta, kuten arvelinkin. Oli tuskallista ajatella heitä iltapuurolla, pesemässä hampaita ja lukemassa kylki kyljessä iltasatua, kun itse oli kipeänä ihan jossain muualla. Toisaalta oli hyvä levätä ja tutustua uuteen perheenjäseneen rauhassa, ei sitäkään voi kieltää.
Oli ihanaa tulla kotiin, koska koti näytti kaikessa keskeneräisyydessään, tavararöykkiöistä ja keskenään riitelevistä väreistä huolimatta niin ihanalta. Niin tutulta ja omalta ja mukavalta. Ja oikeastaan yllättävän moni asia tuntui myös löytäneen paikkansa. Kyllä meidän kelpaa.
No comments:
Post a Comment