Liisi ja neiti Koiruus ovat parhaat kaverit. He eivät ole tunteneet toisiaan vielä järin kauan: reilut puoli vuotta. Suhde ei rakentunut mitenkään yksinkertaisesti: väliin on kiukuteltu, väliin rakkas on raivoisaa. Mutta nyt he ovat kuin paita ja peppu.
Neidit leikkivät palloleikkejä, lapsi komentaa koiraa istumaan ja maahan. Kun Liisi menee mummolle hoitoon, koira lähtee mukaan. Jokin aika sitten Liisi oli sairaalahoidossa ja nukutettiin. Kun hän heräsi, ensimmäinen kysymys oli: missä koira on.
Tämä hölmöilevä neiti Koiruus tuli meille kaksivuotiaana, minä jo odotin Sampo-poikaa. "Ei mitään järkeä", ihmiset sanoivat.
Eivät ne järkiasioita ole. Ilman koiraa ei pärjää, vaikka nyt onkin jatkuvasti huono omatunto. Mutta huomiota ja liikuntaa tämä koira saa, ja ei kai meidän elämä liian tylsää ole.
No comments:
Post a Comment